Historia
Metsästystä harjoitettiin Jyllin alueella jo aikaisemminkin ennen yhdistyksen perustamista. Jo vuonna 1956 oli muodostettu sen ajan vaatimusten mukaisesti metsästysseurue hirven metsästystä varten. Maanvuokrasopimukset olivat tuohon aikaan suullisia ja pienriistan osalta ei metsästysalueen rajoja tunnustettu lainkaan. Tämä aikaisemman vaiheen metsästys oli lähinnä kotitarvemetsästystä. Oravia ammuttiin nuorten poikien toimesta lähinnä taskurahan hankkimiseksi.
Uusi metsästyslaki tuli voimaan vuonna 1962 ja sen vaatimusten mukaisesti rekisteröityminen yhdistykseksi tuli aiheelliseksi.
Yhdistyksen perustava kokous pidettiin Reino Hakalan talossa helmikuussa 1963. Kokouksen päätökseksi tuli, että perustetaan Jylliin Metsästysseura. Metsästysseuraan liittyi kaikki kokouksessa mukana olleet 11 osallistujaa. Samanaikaisesti käynnistyi metsästysmaiden vuokraus ja yhdistysrekisteriin Jyllin Metsästysseura ry hyväksyttiin 19.6.1963.